--2009

--2008








30.12
Mantalla alkoi juoksu viikolla 51, siinä ehkä suurimmat kuulumisemme. :) Hieman on Manta kummissaan, että mikähän juttu tämä oikein on. Mutta hyvin se antaa housujen olla jalassa eivätkä ne sitä tunnu häiritsevän millään tapaa.

Joulun vietimme maalla, Luumäellä. Reissusta löytyy paljon kuvia galleriasta. Viikko vierähti pääasiassa rentoutuessa ja lenkkeillessä, mutta parina päivänä vähän treenattiinkin. Tokopuolella ollaan nyt viimeaikoina hiottu luoksetuloa ja seuraamista, ja ne alkavatkin sujua jo varsin mallikkaasti. Agilityyn tutustuttiin vähäsen ihmettelemällä pujottelua ja muutamaa hyppyä.

Huomenna se vaihtuu taas vuosikin! Jotain pieniä suunnitelmia olen ensi vuodeksi tehnyt (ei siis tavotteita vaan pelkästään suunnitelmia! :) ). Agilityn alkeiskurssi olisi tarkoitus aloittaa heti alkuvuodesta, jos vain suinkin mahdumme kurssille mukaan. Loppuvuodesta voisi harkita pöyrähtämistä virallisissakin kisoissa, riippuen siitä miten tuo koiruus edistyy. Tokossakin voisi koittaa onneaan kisakentillä, ehkäpä joskus kesällä... Näyttelyitä onkin tiedossa ensivuodelle monta! Ensimmäinen on heti parin viikon päästä, 18.1 ryhmänäyttely Lahdessa. Luultavasti ainakin kahdeksassa näyttelyssä tulee Manta keikistelemään.. Siinä ympäripyöreät suunnitelmat vuodelle 2009! :D

*** RAILAKASTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE ***



1.12
Sainpa vihdoin askarreltua sivuille uuden ulkoasun! Sisältökin hieman uudistui, johan noista edellisistä päivityksistä onkin aikaa... Uutena on myös tämä Kuulumiset-osio. Tänne tuskin kuitenkaan ihan kovin usein tulen kirjoittelemaan, mutta silloin tällöin saatan muutaman sanan naputella, jos jotain erityistä sattuu ja tapahtuu.... :)

Tällä erää ei meille mitään kummallisempaa kuulu. Parissa näyttelyssä ollaan käyty syksyn mittaan ja tokoa treenaillaan omaan rauhalliseen tahtiimme. Kovasti jo odottelen, että päästään keväämmällä agility treenaamaan!


Kuvien kopioiminen ilman lupaa kielletty! © Heidi Pötry // heidi.potry(at)wlanmail.com